ANTTI PAATOLA JA JORMA KARLSTEDT VOITTIVAT TUUSULASSA


Hikkoriklinikalla riitti väkeä.

Helle koetteli pelaajia

Tuusula Hickory Openissa oli Antti Paatolan vuoro voittaa ja siirtyä pistetilanteessa johtoon. Hänen tuloksensa 35 pistettä oli itse asiassa melko ylivoimainen. Toiseksi pelasi 29 pisteellä Jussi Markkanen. Keimolan kolmoisvoiton varmisti Lennart Sandgren 28 pisteellä. Uusina niminä kärkitaistossa olivat neljänneksi sijoittunut Pickalan Veijo Keskinen (26) ja seitsemäs, kotikentällään pelannut Eino Rask (25).

Tourin pistetaulukossa johtoon siirtyi päivän voittaja. Hänen kokonaispisteensä 35 on kahdeksan enemmän kuin toisena olevan Mika Hjorthin. Kolmantena oleva Jussi Markkanen hengittää aivan Hjortin niskaan 26 pisteellä. Muut ovatkin selvästi jääneet järjestyksessä Jussi Holmalahti, Jussi Karttunen ja Risto Lehtinen.


Lyöntipelikisan voittaja Jorma Karlstedt (vas) ja Hannu Narvi.

Kokonaispisteissä minkäänlaisia ratkaisuja ei kuitenkaan vielä ole nähty. Tämän takaa se, että loppupisteisiin lasketaan mukaan ainoastaan neljä kuudesta osakisasta. Lisäksi kauden päättävässä finaalissa on jaossa tuplapisteet joten menestyminen finaalissa kohentaa kenen tahansa asemia merkittävästi. Jäljellähän on vielä kolme kisaa, Yyteri, Vuosaari ja finaali Linnagolfissa.

Tasainen lyöntipelikisa

Jos edellisessä kisassa lyöntipelivoitto otettiin selvällä erolla, tällä kertaa kisa oli tasainen. Kytäjän Jorma Karlstedt ja Keimolan Jussi Markkanen pelasivat saman tuloksen 87 lyönnillään. Voittajaksi tuli Karlstedt sisääntulon olessa 40 lyöntiä Markkasen lyödessä paluussaan 42 kertaa. Kolmas oli 90 lyönnillään Antti Paatola. Hänkin oli mukana kärkitaistossa aina viimeisen väylän griinibunkkeriin asti josta hän tarvitsi kolme lyöntiä ennen kuin pääsi ulos.

Kokonaispisteissä kärkeen siirtyi Jussi Markkanen niukasti ennen Mika Hjorthia pistein 32 ja 30. Seuraavina tulevat SHG:n Risto Lehtinen ja Antti Paatola. Myös tässä sarjassa kaikki on vielä auki, voittajaksi saattaa pelata vielä kuka tahansa jopa kärkikymmenikön ulkopuolelta.

Seuraavaksi Yyteriin


Eino Rask bunkkerissa

Seuraava Hickory Tourin kisa on Porissa elokuun 6. päivänä pelattava Deco Hickory Open. Kisa pelataan Yyterin kentällä joka on ensi kertaa hikkorikiertueen kisakenttänä. Kisan isäntänä toimii yksi Tourin parhaista pelaajista, Jussi Karttunen, joka oli paras suomalainen äsken pelatussa hikkorigolfin SM-kisassa.

Ennen Yyteriä joukko suomalaisgolfareita matkaa Tukholmaan pelaamaan vuotuista Ruotsi-ottelua. Aikaisemmin pelatuista kolmesta kisasta tuloksena on voitto kummallakin ja viime vuonna Talissa pelattu tasapeli. Tänä vuonna ruotsalaiset ovat ennakkosuosikkeja mutta suomalaisilla on tietysti yllätysmahdollisuus. Kisa pelataan Djursholmin kentällä heinäkuun 23. päivänä.