PUUMAILOJEN KUNNOSTUS


Ensiksi nyörit ja grippi pois, sitten lavan puhdistus ja hionta.

Puumailojen osalta on, jos mahdollista, vieläkin tärkeämpää valita kunnostettavaksi vain hyviä, itselle sopivia ja ensiluokkaisia mailoja. Puumailoissa varren ja lavan irrottaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin rautamailoissa. Livingstonen mukaan ei ole konstia tähän. Olen kuitenkin kuullut yhden vihjeen, miten varsi irtoaa lavasta. Sen mukaan puumailan lapa ja osa vartta kääritään vedenpitävästi muoviin ja upotetaan kuumaan veteen. Tämän on tarkoitus saada liima jotenkin sulamaan ja niin mahdollistamaan irrotuksen. En ole kokeillut, joten en tiedä konstin toimivuudesta.

Puumailassa tärkeimmät ominaisuudet ovat sen ehjyys ja kosteuden kesto. Mailassa ei saa olla mitään säröjä tai muita rikkumisen merkkejä paikoissa, jotka joutuvat rasitukseen lyönnissä. Jos näin on, maila kannattaa hylätä ja etsiä ehjä. Säröjä on lähes mahdoton korjata niin, että ne kestävät lyöntien voiman.


Uusi nyöritys kierretään tukemaan liitoskohtaa.

Kun olet valinnut kunnostettavan puumailan, ensimmäinen tehtävä on puhdistaa maila huolella. Grippi ja nyöritys poistetaan. Lapa hiotaan hienolla hiekkapaperilla ja hienolla teräsvillalla. Lavan urat työstetään tarvittaessa terävällä esineellä, esimerkiksi mattoveitsen kärjellä. Myös varsi hiotaan.


Lopuksi kiinnitetään uusi grippi ja maila on valmis kokeiltavaksi.

Koska mailan lapa joutuu kosteuden kanssa tekemisiin, on tärkeätä huolehtia siitä. että maila ei ime itseensä kosteutta. Parhaiten tämä onnistuu suojaamalla sekä lapa että varsi muutamalla lakkakerroksella. Joidenkin ohjeiden mukaan mailat käsitellään pellavaöljyllä tai vernissalla. Livingstone sanoo omiin kokemuksiinsa perustuen hylänneensä tämän konstin. Hänen mukaansa pitkään käytettynä erilaiset öljyt pehmentävät mailan ja ne rikkoontuvat helpommin.

Lopuksi mailaan kiedotaan riittävä nyöritys tukemaan liitoskohtaa ja grippi, uusi tai vanha, kiinnitetään. Pelattavaan mailaan ei koskaan kannata pistää kulunutta grippiä, niiden paikka on keräilymailoissa. Uusi, sopivan karhea mokkapintainen grippi kruunaa pelattavan mailan.


Tämä maila kuuluu seinälle. Palloa lyötäessä lyöntipinnan lisuke saattaa rikkua.

Puumailan lavoissa käytettiin usein vahvikkeita, face insert. Niitä tehtiin aluksi nahasta tai guttaperkasta. Myöhemmin erilaiset muovin kaltaiset aineet otettiin käyttöön. Tällaisia vahvikkeellisia mailoja ei kannata käyttää pelaamiseen. Erityisesti muoviset lyöntipinnan lisukkeet särkyvät helposti. Kannattaa käyttää pelkästään puisia lapoja. Lapaan voi itse lisätä myöhemmin lisukkeen tuoreesta muovista myöhemmin, jos maila alkaa kulua lyöntipinnastaan. Lisääminen on kohtalaisen helppoa, se vaatii vain kohtuullisia puun työstämistaitoja.

Erityisesti puumailoissa mailan tuntuma on erityisen tärkeä hikkoripelaajalle. Vaikka maila olisi kuinka hyväkuntoinen, jos se ei sovi sinulle, ei sitä kannata käyttää. Jatka etsimistä, sinulle sopiva maila tulee vastaa jossain vaiheessa.

Mailan painoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Entisaikaan puumailat olivat usein melko kevyitä ja siksi vaikeita lyödä. Ammattilaiset osasivat lyödä kevyillä mailoilla ja käyttivät niitä suuren lapanopeuden vuoksi. amatöörit matkivat ammattilaisia ja halusivat (ihan niin kuin tänäänkin) pelata samanlaisilla välineillä. Tänä päivänä parhaiten säilyneet hikkoripuut ovat näitä vaikeita mailoja, jota alkuperäinen omistaja ei ole osannut käyttää ja siksi se on jäänyt jo uutena syrjään. Lyijyteippi tietysti auttaa lisäämään painoa lapaan, mutta sekään ei aina riitä.