EVOLVIT HICKORY OPEN PELATTIIN KAUNIISSA SÄÄSSÄ KYTÄJÄLLÄ


Ryhmäkuvassa ennen starttia.

Sarjavoittoihin Jussi Markkanen ja Antti Paatola

Kytäjä on ollut jo monena vuotena Tourin ohjelmassa, niin tänäkin vuonna. Kauniissa säässä pelattu kisa oli jälleen tasainen mutta tulostaso jäi hieman aikaisempien vuosien tulostasosta.

Tasoitussarjassa parasta kuntoa esitti kestomenestyjä Antti Paatola. Hänen 29 pistettään oli kaksi parempi kuin toiseksi tulleen, avauskisan voittaneen Jussi Markkasen. Seuraavina tasaisessa kisassa olivat Ola Sahlberg (26p), Kim Hietamäki(25p), Heimo Mikkanen(25p) ja Risto Lehtinen(24p). Parhaana leidinä palkittiin Tea Sahlberg joka voitti paremmalla tasoituksella samaan pistemäärään päätyneen Pirkko Yrjälän.


Voittaja odottelee lyöntivuoroa Kytäjän SE-kentän viimeisellä tiillä.

Tourin pistetilanteessa Jussi Markkanen ja Antti Paatola ovat pienessä karussa seuraavista. Jussilla on kasassa 27 pistettä ja Antilla 25 pistettä. Jussi Karttunen pitää kolmatta sijaa 14 pisteellä.

Lyöntipelissä tasaista

Lyöntipelin voitostä käytiin tasainen kisa. viisi ensimmäistä olivat viiden lyönnin sisällä tuloksissa 90-95. Parhaan tuloksen pelasi Jussi Markkanen 90 lyönnillä. Ola Sahlberg oli toinen 93 lyönnillä ja Risto Lehtinen kolmas yhtä lyöntiä enemmän pelanneena. Seuraavina olivat Jussi Karttunen ja Antti Paatola 95 lyönnillä.

Kokonaiskilpailussakin on tasaista. Jussit Karttunen ja Markkanen jakavat kärkisijaa 23 pisteellä. Seuraavina vain hieman jääneinä ovat Ola Sahlberg ja Risto Lehtinen. Viime vuoden voittaja Mika Hjorth jätti tämän kisan väliin ja on siten tässä vaiheessa taampana.

Kiertue jatkuu Tuusulassa


Risto Lehtisen avaus ykköstiillä.

Hickory Tourin seuraava osakilpailu Varjopuu Hickory Open pelataan Tuusulan kentällä heinäkuun 4. päivänä. Ilmoittautuminen Tuusulaan on jo alkanut. Ilmoittautumiset Golfantiikkiin tai Tuusulan klubille. Tuusulalaiset pelaavat samalla seuran mestaruudesta joten odotettavissa on runsas tuusulalaisten pelaajien osanotto. Kannattaa siis ilmoittautua ajoissa, mukaan mahtuu 40 pelaajaa.

Myös Tuusulassa järjestetään ennen tapahtumaa hikkoriklinikka jossa tapahtuman osallistujat saavat opastusta ja tuntumaa hikkorimailoihin. Klinikka alkaa kisapäivänä kello 9.00 Tuusulan rangella. Myös mailojen jako tapahtuu rangen läheisyydessä.